Seuran paikallistoiminta koostuu pitäjänilloista, tiede- ja taidetapaamisista sekä historiallisisten tanssien harjoituksista. Koronarajoitusten aikana kokoontumisia on pidetty etäyhteydellä.
Lisäksi järjestämme erillisiä tapahtumia.

Miten mukaan?
Viikoittainen toiminta on kaikille avointa ja ilmaista. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita!
Mukaan voi tulla koska tahansa ihan vain tulemalla paikalle tapaamisiin.
Pitäjänillat etäyhteydellä
Unikankare kokoontuu toistaiseksi säännöllisesti Zoom-sovelluksen välityksellä, yleensä maanantaisin klo 18-20. Linkki kokoontumiseen ilmestyy ennen kokouksen alkua Unikankareen keskusteluryhmään Facebookissa.
Ryhmän keskusteluihin osallistuakseen täytyy liittyä ryhmän jäseneksi, mutta ryhmän sisällön, esimerkiksi linkin kokoontumiseen, näkee Facebookiin kirjautumattakin.
Historiallinen tanssi
Tanssiharjoitukset ovat tällä hetkellä tauolla koronarajoitusten takia, mutta yleensä viikoittaisissa tanssiharjoituksissa tanssitaan keskiaikaisia ja myös hieman nuorempia historiallisia tansseja. Harjoituksiin voi tulla tavallisissa arkivaatteissa, sisätossuissa tai sukkasillaan. Mukaan voi tulla koska vain vuoden aikana. Syys- ja kevätkausi päättyvät pienimuotoisiin tanssiaisiin, joissa pukeudutaan keskiaikahenkisesti tai erillisen teeman mukaan ja tanssitaan kauden aikana opittuja tansseja.
Tiede- ja taidetapaamiset
Koronarajoitusten päätyttyä unikankarelaiset kokoontuvat taas säännöllisesti pitäjäläisten koteihin tutustumaan, keskustelemaan harrastukseen liittyvistä asioista ja tekemään erilaisia käsitöitä. Tapaamisissa voi pyytää apua esimerkiksi oman puvun valmistamiseen tai muihin harrastuksen osa-alueisiin liittyen tai ihan vaan tulla viettämään aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Välillä pidetään myös luentoja tai työpajoja tai tehdään yhteisiä projekteja.
Pukeutuminen on vapaata, keskiaikavaatteita ei tarvita. Myöskään ennakkoilmoittautumista ei tarvita, ellei niin erikseen mainita.